Olen lukenut putkessa Eija Wagerin kirjoja ja ruokkinut Italia-ikävää kohtuuttomaksi. Päätin tänään alkaa opiskella kieltä ja ehkä vielä joskus muuttaa ainakin matkustaa takaisin.
Ah, miten tuntuukaan, että minut on revitty väärään paikkaan. Tulivuoren varjosta tänne kylmään ja ankeaan ja silti kaipaan ihanalla saarellani Suomen metsiä ja järviä!
Sopeutuminen on elossa pysymisen ehto, ollut jo aikojen alusta, mutta entä jos olemme hukanneet sen taidon?
Olemme tottuneet muokkaamaan elinympäristöämme tai vaihtamaan sen sopivampaan. Kuulummeko siis minnekään vai onko yhteenkuuluvuuden tunne vain mielihalujemme oikku?
Ja jos ei, jos todella kuulumme jonnekin, niin minä kuulun tulivuoren kupeeseen ja meren rannalle. Voisin tulla sitten lomamatkoille mökille järven rannalle.
Sitä odotellessa untani vartioi seinällä Sisiliasta mukaan matkannut Etnalla asuvan kyklooppin savinen pää.
 |
| Pikkusisko ja minä kummisedän kylässä. En saanut vaivaisen viikon aikana edes väriä pintaan, pysyin ihan valkoisena. |
Äh, nyt loppui haaveilu, takaisin karuun todellisuuteen! Töitä, töitä, töitä.
Onneksi jokin vähän edistyykin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti