Vaikka kädet vielä tärisevät, eikä kynä pysy kädessä voi aina leikkiä kloriitilla ja kultamaalilla.
Turhaa, turhaa. Mutta pakko saada jotain kouriintuntuvaa aikaan kaiken sen hyväksymisen ja surun lisäksi. Leikata hiukset, siivota kämppä, uudistaaa itseään, aloittaa uudesta alusta, jota en olisi halunnut. Mutta ihmisten täytyy mennä eteenpäin, joko itseään tönien tai näin; elämän viskomana ja potkimana.
Mutta taide on se, joka pysyy ja merkitsee minulle. Viime viikolla sain sen mitä en uskaltanut pyytää, kauniin taulun, jonka taakse oli kirjoitettu lappu 'Annikalle' ja kirjekuorellisen runoja. Te, jotka kiistelette rahasta tai huonekaluista -olette sokeita.
Nyt töihin, vaikka se tuntuu sietämättömältä. Kuin nakertaisi vuorta hammastikulla, tästä maailmasta kun ei ostovoima lopu vaikka kansa köyhtyy ja kaatopaikat täyttyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti