Olen ollut aivan järkyttävässä lukossa kirjan kuvituksen jälkeen. Taiteellisessa umpikujassa, jokavuotisessa tilassani. Yleensä se tulee talvisin ja helpottaa keväisin, mutta on aina yhtä helvettiä. En osaa mitään, kirjoittaa, piirtää, maalata, ajatella, tehdä… Nytkin pieni flunssa on kaatanut mut sängyn pohjalle koko viikoksi!
Olen väännellyt varovasti 3D -ohjelmalla piikikkäitä objekteja, muodottomia paloja, digitaalisia väkerryksiä. Onneksi tällä kurssilla on vain serigrafian kurssi, jolla tarvitsisi tehdä mitään kokonaisia kuvia. Sinne ne piikikkäät palaset ovat päätyneetkin.
Nyt tunnustelen varovasti taas tekemistä, elämää. Käyn suihkussa ja kaupassa ja koitan olla ahdistumatta muista ihmisistä. Leikin normaalia, syvennyn Julia Cameronin luovuutta käsittelevään kirjaan, kääntelen luonnoskirjaa varovasti käsissäni. Kyselen siltä voisimmeko taas tehdä yhteistyötä.
Noh, ei ehkä vielä. Tänään kuitenkin otin siveltimen reippaasti käteeni ja väänsi pari … taulua, kuvaa, teosta? -Ei, paperia. Maalasin paperia ja se kesti tuskallisen kauan, monta tuntia…
Sentään sain jotain aikaan, kyllä se tästä. Taisin saada traumoja kirjasta, ei olisi pitänyt ryhtyä moiseen projektiin keskellä talvea! Itsemurha tai vähintääkin traumaattista.
Mutta kevät tulee, eihän tästä voi mennä kuin ylöspäin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti